Ultima Thule sarjaa tein vuosina 2004-2006, lähinnä kahden valokuvan kollaasia, ahtautumaa, kenties kolaria, tai Kolaria, koska Periskooppi sojottaa Pohjoiseen,
filosofian erakoituneeseen periferiaan, joka prostituoidaan ryyppäys-
ja laskettelukeskuksille, turhaan Lynkseilä (=moottorikelkka) luontoa
saastuttaen vain turisteille "aitoja elämyksiä" myydään. Pohjoinen on perverssi ilmansuunta?
Miksi niin moni mainostaa tulevansa Lappiin juuri hakemaan rauhaa!
Hiljaisuutta! Luontoa! Mutta niistä minkään arvoa ei loppupeleissä
tunnusta, vaan ryyppää ja räyhää kuten muillakin matkoilla. Miksi
matkailija, joka haluaa pysäyttää oravanpyöränsä, haluaa, että luonnon
keskellä hänen napansa ympärillä pyörisi järjetön laser- ja
moottorikelkkashow. Muistutukseksi - aikanani Lapissa ei ollut yhtään
taidelukiota - urheilulle omistettuja pyhättöjä sen sijaan on. Pellon kunnan viimeinen viesti Timo K. Mukalle oli karhukirje.
Kuoleman jälkeen pohjoinen kultaa taiteilijansa. Louhi - Pohjoisen
emäntä, rautahammas…. Pohjoinen mahdollisuuksien puute ajaa taiteilijan
timantiksi, ahdinkoon tai sisukkaaksi. Koska joutuu todella
ponnistelemaan intohimojensa eteen.
*
Musta seita Valkoinen peura
Olen
ottanut useita portraitteja poronsarvien kanssa, mm. vuosina 1996 -
2001 tein teossarjaa Musta seita Valkoinen peura, jossa pohdin
syntymäseutuni Lapin mystiikkaa, ironiaa, kaupallisuutta ja
rappeuttamista. Tai en pohdi, valotan.
Tai en valota.
Mielikuvina
työtä tehdessä elokuva Valkoinen peura, sen metamorfoosi, vahva
myyttinen nainen, naisen himo, naisen tahto, Pohjoisen koleus,
stereotypiat, ironia, saamelaisista otetut komeat, aidot muotokuvat,
shamanistinen rytmi, sielun vaellus Egyptissä ja muuallakin…
© jemina staalo 2004-2008.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti